Onpas ulkona viileä ilma. Melkein paleltuu ihminen, kun lämpötila tippuu "vain" 10 asteeseen ja tuuli menee luihin ja ytimiin. Kiva kun tulit suojaan mökkini huomaan. Juodaan kupponen kahvia ja jutellaan joutavia. 

Ulkoilma on viilentynyt huomattavasti, kiitos siitä. Enää ei ole niin tukala olo. Aamulla sai peräti kiskoa peittoa paremmin päälle lämmittämään, mikä oli todella mukavaa. Olenkin ollut aina sitä mieltä, että jos pitäisi valita kumpaan kuolisi, kylmään vai kuumaan, niin kuolisin kylmään. Kylmässä ainakin tulee hypotermia ja sitten luulee että on lämmin, kuumassa riutuisi pois. Kylmästä pääsee aina lämpimään ja voi mukavasti kääriytyä peittoon ja katsella lempisarjojasi. Kuumasta on taas vaikeampi paeta. Silloin pitäisi mennä kylmään suihkuun tai tuulettimen alle josta et voi liikkua mihinkään, eikä kuumassa ilmassa telkkarin tuijottaminen ole kivaa. 

Käytiin toissapäivänä kaverin kanssa heittelemässä kiekkoakin. Oli kiva kun jalat kestivät. Käytiin yksi kierros vaikka tuuli meinasikin aina riepotella. Kierroksen loputtua jalat tuntuivat vähän rasittuneilta, mutta eivät mitenkään ylivoimaisesti. Lopetettiin kuitenkin siihen, ettei mennyt yli koko homma. Näillä kintuilla kun pitää muistaa se, että liika rasitus voi johtaa usean viikon kyvyttömyyteen liikkua enää jalkojen päällä. Pitäisi käydä salikortti kesän jälkeen uusimassa. Olen ollut aina ahkera salillakävijä, paitsi viimeisen reilun vuoden, melkein kaksi, jona olen laiskotellut ja skipannut treenirutiinejani. Aloitin salilla käymisen seitsemännellä luokalla, aina väliin treenasin aktiivisesti, sitten ei-niin aktiivisesti, sitten taas vähän reippaammin. Olin aina ylpeä omasta saavutuksistani, vaikka olinkin pullea olin todella vahvan näköinen. Oli vahva yläkroppa, leveät hartiat... On vieläkin leveät hartiat, mutta ei sillä tavalla voimakkaasti leveät. Hauikset olivat kuin kukkakaalit, ja hyvän treenipäivän jälkeen hihoista loppui tila. Rakastin treenaamista, rakastan treenaamista, mutta en vain saa aikaiseksi. Haluan vain takaisin ja treenata itseni vanhaan loistooni, jonka aikana ei ollut mitään näistä kivuista mitä nykyään on. Selkä oli uskomattoman hyvässä kunnossa, paikkoja ei kivistänyt, polvet olivat terästä, sääret rautaa yms. 

Nyt kun menee katsomaan itseään peilistä niin se sama jäntevän vahva kroppa huomattavaa pelastusrengasta lukuunottamatta loistaa poissaolollaan. Nyt on vain kansoja vavahduttava apupöytä sekä löysä keho. Vasta eilen kuulin taas että "kauhea kaappi" kun minusta puhuttiin, olen leveähartiainen luonnostani ja raamikkuus on sitä mitä olen, mutta vastaisipa voimani ulkonäöäni. Pitää vain ponnistella sitä kohti uudestaan, kyllä se sieltä tulee. Salille kun menen, niin kehoni muistaa ne lukemattomat treenit ja liikkeet mitä olemme yhdessä tehneet. Kyllä se tästä, uskon niin.

Nyt minusta tuntuu että aikamme alkaa taas käydä vähiin. Lähden tästä itsekin liikenteeseen ja uhmaan kylmää. Tänään on sentään pyykkipäivä, vähän pitää pestä likaisia vetimiä jotta saa puhdasta ylle jatkossakin. Nähdään taas joku toinen päivä.