Aurinkoinen päivä tänään, vai mitä? Kiva että pääsit tulemaan, vaikka ulkona onkin keli joka houkuttelee ihmiset ulkoilemaan ja viettämään kesäpäivää. Voisinpa itsekin tehdä niin. Itse asiassa minulla on siitä vähän asiaa kerrottavana. Istu alas vähäksi aikaa, ja kuuntele.

Olen pettänyt itseni niin monta kertaa, liian monta kertaa. Katson ulos päivittäin ja tunnen suurta surua siitä etten pääse yhtään lähemmäksi. Olen aina ollut isokokoinen, ihan lapsesta asti, mutta vasta nyt se alkaa vaikuttamaan minun kykyyni kokea elämää. Kuten olen kertonut, onnistuin kerran laihduttamaan itseni lukemiin joissa olin viimeksi yläasteella. Sen jälkeen romahdin, ja lihoin lukemiin joissa en ole koskaan ollut. Haluaisin lähteä ulos pelailemaan, mutten pysty. Jalkani tulevat todella kipeiksi pienestäkin reippailusta, ja se tuska on jotain sanoinkuvaamatonta. Se tuntuu siltä kuin joku pistelisi kuumalla raudalla jalkoihin. Tällä hetkellä kärsin jonkin sortin penikkataudista, koska sääreni kipeytyvät uskomattomasti kävellessäni. Haluaisin käydä pelaamassa kavereiden kanssa frisbeegolfia, mutta en kykene. 

Joka kerta kun jalkani kipeytyvät ja vetäydyn takaisin sisätiloihin syömään särkylääkkeitä fyysiseen kipuun sekä ruokaa henkiseen kipuun, olen aivan helvetin vihainen itselleni. Olen niin vihainen itselleni siitä että olen antanut tämän mennä tähän pisteeseen, etten pysty hillitsemään itseäni syömiseni suhteen, enkä oikeastaan minkään suhteen. Tunnen joka päivä pettäneeni itseni, sekä vihaan tekojani enemmän kuin pystyn sanoilla kuvaamaan. Mitä voisin kertoa suhteestani ruokaan... Se on monimutkainen, ta ei oikeastaan edes monimutkainen, se on kaikki.

Kun herään, ajattelen ensimmäiseksi että mitähän ruokaa tänään söisi, pitäisiköhän hakea jostain grillimättöä? Mietin mitä vanhempani tekevät ruuaksi, menenkin sinne syömään kuten joka päivä. Kun syön, ajattelen jo seuraavaa ateriaa, mitähän sitten söisi illemmalla? Usein lähden kotiin ja sanon vanhemmilleni että käyn kaupan kautta ja menen kämpille, todellisuudessa menen grillin kautta. Hetken aikaa tuntuu hyvältä, sen ajan että saa syötyä, sitten taas masentaa. Kun lähdemme kaupungille kavereiden kanssa, kaverit lähtevät sinne juhlimaan ja pitämään hauskaa. Minä lähden sinne koska tiedän että saan melkein luvan kanssa käydä hakemassa grilliltä ruokaa. Joskus kiirehdin kotiin ennen kuin ollaan oltu edes paria tuntiakaan kaupungilla, vain sen takia että pääsisin nopeampaa syömään. Ruoka on minun jumalani, minun alttarini ihraisuuden temppelissä.

Riippuvuus ruokaan on perseestä. Se on niin jumalattoman perseestä. Se on niin perseestä että mieluummin olisin koukussa vaikka tupakkaan, kuin ruokaan, koska ainakin kun lopetat tupakoinnin, voit lopettaa sen kokonaan. Et tarvitse elämässäsi tupakkaa, et tarvitse elämässäsi alkoholia, voit pärjätä ilman niitä. Jos olet riippuvainen niistä, voit sysätä ne syrjään, unohtaa ne ja jatkaa elämääsi. Ruokaa et voi paeta. Ruokaa tarvitset aina. Aivan sama mihin katsot, sinun pakko kohdata ruokaa. Ruokaa on pakko syödä, sitä ei voi jättää syömättä. Se on kuin tupakasta riippuvaisen olisi lopetettava tupakointi, mutta tämän silti olisi poltettava silloin tällöin. Se on kuin alkoholistin pitäisi lopettaa juominen, mutta pitää kuitenkin muistaa aina päivittäin pullo tai pari juoda. En pääse karkuun sitä mikä tuhoaa minut. En pääse piiloon siltä, se odottaa joka nurkan takana joka päivä. 

Siitä huolimatta minun on taisteltava, ja sen minä teenkin. Taas jälleen kerran hitaasti mutta varmasti aion aloittaa laihduttamisen. Olen tehnyt tämän jo kymmeniä kertoja, jopa satoja, päässäni tuhansia, päätöksen vähentää sitä mistä olen riippuvainen. Tänään aion lähteä käymään pienellä kävelylenkillä korttelin ympäri. Vähän rasitusta jaloille joka päivä, niin eiköhän ne siitä ajan myötä vetreydy. Painon saaminen alas on varmasti avainasemassa tässä, mutta jotain on saatava ensin aikaan, jostain ensin kiinni. Minun temppelini on yksinäisyyden valtakuntani, siellä minä värjöttelen ja palvon omaa puolijumalaani. Vaikka vierelläni kulkisi koko maailman kansa, niin siitä huolimatta minä kuljen tieni yksin.

Toivottavasti tämä avautumiseni ei ottanut liikaa korviin. Mutta kiva kun kuuntelit kuitenkin, se on tärkeintä. Nyt minä pakkaan kimpsuni ja kampsuni, lähden kohta käymään pienellä lenkillä jonka jälkeen suuntaan vanhemmilleni, arvasit kyllä, syömään. Yritän olla syömättä liikaa, yritän kotiin tullessani välttää grillillä käymisen, jos onnistun siinä, olen iloinen, jos en onnistu, olen iloinen vain vähän aikaa. Nähdään taas joku toinen päivä.