Huomenta, ystäväni. Olemme molemmat aikaisin liikkeellä näköjään. Kahvi tippuu juuri, joten istu alas katsomaan kun televisiosta tulee vain Ostos-TV:tä eikä mitään muuta. 

Tämä on erittäin harvinaista. Nimittäin se että minä olen näin aikaisin hereillä. Normaalisti herään puolelta päivin, tänään heräsin jo yhdeksän jälkeen. Eilen väsytti kahdentoista kieppeillä, joten päätin vain sammuttaa koneeni ja mennä nukkumaan. Vähän aikaa venkoiltuani nukahdin, näin outoja unia ja heräsin, sitten taas nukahdin. Heräsin yllättävän pirteänä tähän päivään, ja pikaisten hampaidenpesun jälkeen olen nyt istunut tässä lipittämässä kahvia ja kuuntelemassa rauhoittavaa musiikkia. Vastikään pistin pois Adam Strangen "Travellerin", joka on tuttu mm. Madventures -ohjelmasta. Ihanan rauhoittava kappale, joka tuo muistoja Madventuresin ensimmäiseltä tuotantokaudelta ja ns. "menohaluista". Biisi sai tuttuun tapaansa minut miettimään, että mikä elämässä on oikein tärkeää. Onko se minulle kahdeksasta neljään töissä perhe, kultainen noutaja ja kaksi lasta? Ehkä ei. Ihmisen ei kuuluisi istua veettävässä reessä, vaan ihmisen kuuluisi itse sitä vetää. Sinä itse määrität sen mikä on sinun elämääsi, mikä on sen elämäsi arvoista.

On otettava se mahdollisuus huomioon että tämä elämä saattaa olla meidän ainoamme, ainakin tässä olomuodossa tällä planeetalla. Mikäli joudumme jonkun uskonnon saarnaamaan kuolemanjälkeiseen, tai josko energiamme palaavat alkulähteille tietoisuutemme kanssa, tai josko maadumme sen kanssa pois, on tämä elämä yhtä arvokasta silti. En näe mitään syytä heittää sitä hukkaan tai elää sitä toisten ihmisten arvostamalla tavalla. Tärkeää on se, että päivän päätteeksi olet tyytyväinen siihen mitä olet päivän mittaan tehnyt, ja että olet tyytyväinen itseesi. Kuten olen monet kerrat sanonut, se on sama mitä sinä esität ja miten saat toiset ihmiset hymyilemään ja hyväksymään tekosi, heidän kanssaan et vietä 24/7. On tärkeämpää olla sinut itsesi kanssa.

Aamu on valjennut tänne kylmään pohjolaan hiukan synkkänä mutta silti utuisen valoisena. Selkä on vähän kipeä, joten veryttelen sitä tässä vielä vähän aikaa ja sitten lähden liikenteeseen johonkin päin maailmaa. Saa nähdä mitä sitä keksii, tekisi kyllä mieli tehdä jotain tänään, voisi vaikka käydä kirpputorilla. Pitää muutenkin käydä kaupungissa viemässä pari lappua sinne tänne, joten samaan hengenvetoon voisi kyllä käydä vaikka jollain kirppikselläkin. Toivottavasti teidänkin aamu on yhtä leppoisa. Voin kyllä suositella aina välistä heräämään aikaisin. Tosin en arvosta aikaisin heräämistä jos jotain pitää alkaa tekemään, mutta se että saat istua rauhassa kahvikupin ääressä kuunnellen rauhallista musiikkia, katsellen samalla ulos ikkunasta ja tuntien viereissä miettiä mitä teet... kyllä tämä on osa sitä kivaa elämää.