Voi että on aika lentänyt kuin siivillä tässä. En huomannutkaan että viimeisestä blogikirjoituksesta oli kulunut jo näin kauan aikaa. Se olisi siis joulu jälleen kerran? Voi pojat, eihän se ollutkaan viimeksi kuin vuosi sitten, tuntuu kyllä että kuukausi sitten. Vasta oli uusi vuosi 2016 ja valtakunnassa oli rauhallista. Nyt ollaan siis jo kohta vuodessa kaksinollaseitsemäntoista, joten huh huh. Ensi vuonna tulee mittariin 26 ikävuotta ja huolet sen kuin kasvaa, kun 30 kriisi lähestyy eikä elämässä ole saatu mitään muuta aikaiseksi kuin siivottua vähän yksiön keittiötä.

Töihin olen haeskellut tässä. Itse asiassa oman paikkakunnan nuorisotoimi haki työntekijää 6 kuukauden sijaispestiin, joten sinne pistin paperit menemään ja toivon että tärppää, niin saisi tekemistä. Työ on jo suurimmilta osin tuttua hommaa kuitenkin. Painonpudotus jatkuu hitaana mutta varmana. Viime perjantaina oli puntarissa lukema 120,6 joten ollaan tultu lähes 14 kiloa alas.Tämän vuoden tavoita siintää silmäkulmassa, ja se on päästä alle 120 kiloiseksi, niin että kun uusi vuosi on ovella, paino alkaa numeroilla 1 ja 1. Sitten siitä puserretaan eteenpäin, enkä usko että reittini takaisin 100 kilon keijukaiseksi on kovinkaan pitkä. Kivinen, möykkyinen, täynnä rotkoja yms. aivan varmasti, mutta tuskin pitkä. Piti ottaa vähän itseä niskasta kiinni koska yhdessä välissä tunnuin jojottelevan liikaa. Joka viikonloppu ns. "herkkupäivän" pitäminen ei oikein vetele, koska silloin keho ei ole kerennyt korjata vahinkoja yhden arkiviikon aikana. Nostin aikaa 2 viikoksi, jolloin pidän herkkupäivän vain kerran kahdessa viikossa. Näin keho kerkeää palautua ja pudottaa painoa tappavan tasaisesti. 

Joten ei kai tässä sitten muuta. Kädet ja sormet ristissä odottelen ilmoitusta että pääsenkö tällä kertaa edes sinne haastateltavaksi asti, ennen kuin tulee vain tyly viesti että eivät ole minua valinneet. Muuta ei tässä voi oikein tehdä, kuin odottaa ja toivoa. Ensi vuodelle työkkärissä jo miettivät että mitä alkaisin tekemään, en mielelläni tekisi kyllä mitään muuta kuin ihan rehellistä työtä, mutta sepä ei ole meidän maan matosten päätettävissä. Voisi muuttaa takaisin äidin kellariin asumaan ja syödä heidän ruokiaan siellä ja jättäytyä pois yhteiskunnasta kokonaan. Välillä tympii mutta välillä mennään ihan mieli vahvana. Nyt on ihan okei fiilis koska tälle päivälle olen saanut käytyä salilla. Joten haistellaan lähempänä vuoden vaihdetta varmasti, nyt syömään ansaittu annos nuudeleita sekä kinkkua, sitten saankin loppuillasta mutustaa porkkanaa sekä rahkaa, òle!