Työvoimapoliittista paskanjauhantaa harrastettu työkkärin tiloissa nyt muutamaan otteeseen. Eipä siellä mitään mikä minua auttaisi, sanota. Nyt kesäksi pistävät minut kuntouttavaan työtoimintaan koska kahden vuoden työttömyys tuo kaupungille sakkoja. Sinne taas häpeämään ja kärsimään, nöyryytettäväksi sekä kuuntelemaan kuinka ihmiset puhuvat aikuiselle miehelle kuin lapselle, kun selittävät asioitaan. Tällä kertaa minulla on kuitenkin sinne varattuna aivan toisenlainen asenne. Vuosia sitten kuvittelin että ne pyyttettömästi haluavat auttaa, mutta en onneksi erehdy luulemaan niin enää. Se on jätteenpoistolaitos johon työttömät pistetään mätänemään jotta valtion listoilla ei olisi niin paljon työttömiä. Emmehän me voi olla työttömiä koska me olemme koko ajan "elvyttävässä toimenpiteessä". Tämä on kyllä niin saatanan ärsyttävää etten löydä paljoa sanoja sille, että kertoisin miksi olen niin vihainen ja masentunut juuri nyt. 

Yritän hakea töitä, siis oikeasti yritän. Pistän hakemuksia sinne sun tänne ja vielä tuonnekin, mutta mitään mistään ei kuulu. Ei sähköpostia, ei tekstiviestiä tai kirjekyyhkyä saati puhelua tule, jotta tietäisin olisiko onni ottanut onkeensa ja saisin jotain töitä kesäksi. Sitten vain istumaan työvoimatoimistoon pöydän taakse jossa ihmiset eivät edes kehtaa tulla kasvokkain puhumaan kanssani vaan pitää keskustella jonkun kuppaisen webbikamera-keskustelun kautta jossa on aivan helvetisti ongelmia. Ääni kaikuu ja pätkii, siinä sitten katselet kun kaksi tätiä päättää sinun elämääsi koskevista asioista surkealla nettiyhteydellä sumeiden kameroiden lävitse. Ihan helvetin upeaa.

Painonpudotus on nyt ollut katkolla pari viikkoa, ei ole löytynyt jaksamista siihen hommaan. Paise persuuksissakin on vain siellä, se ei lähde pois, se ei vaivaa mutta se ei lähde pois. Kääntyilen sängyssä öisin kun joka puolelta pommittaa jokin asia mikä ahdistaa, enkä tiedä mitä helvettiä minä teen, menekö lääkäriin vai hyppäänkö sillalta. Noh, ei se auta kuin tarpoa eteenpäin miten jalat kantaa elleivät katkea.