Kun katsoo ikkunasta kaukaisuuteen, sitä ikään kuin hukkuu siihen näkymään. Jostain syystä tunnen aina vetoa katulamppuihin jotka valaisevat etäällä olevaa tietä. Vanhempieni talon ikkunasta näkyy hyvin tällainen. Tie jolla on tuhat tarinaa, jossa lukemattomat ovat ajaneet. Tie joka kätkee haaveita, valheita, totuuksia, elettyjä hetkiä, surua ja iloa. Se on kuin kiiltokuva jostain postimerkistä merten tuolta puolen. Kuin kirje jonka joku kaukainen sukulainen lähettää, joka saapuu sinulle kuukausien päästä kirjoittamisesta. Katsot vain sitä kirjettä, hukut siihen, se näyttää kuin kuuluisi toiseen maailmaan, se tuoksuukin kuin sen ei pitäisi olla täällä. Koskaan et ole pidellyt kädessäsi mitään niin tuntematonta, ja sanat siinä jäävät kaikumaan nurkkiisi pitkäksi aikaa. Sellaista minä tunnen kaukaista tietä katsellessani. Tunnen kuin se olisi saavuttamattomissa, vaikka voisin koska tahansa livahtaa kenkiini ja kävellä sinne. En kuitenkaan halua, en saattaisi rikkoa sitä kuvaa mikä minulla tulee. Pidän sen näyn ikuisena tuntemattomana vieraana, muukalaisena joka seisoo ikkunani takana lähellä, mutta silti niin kaukana. Kuulen hänet, tunnen hengityksen, pystyn miltei tuntemaan läsnäolon, mutta en pysty koskaan tätä saavuttamaan.

Tuhansien tarinoiden ja kohtaloiden tie jääkööt ikuisesti mysteeriksi, joka muuttuu legendaksi meidän mielissämme. Jonain päivänä joku toinen katsoo sinua samalla tavalla, sinä olet hänen saavuttamaton tiedon valtatie lukemattomine ihmiskohtaloineen, jota hän katsoo kaihoten koskaan luoksesi pääsemättä. Luoja meitä varjelkoon, itseltään.

Katso tarkkaan siin' on raato

metsästäjän karhunkaato

yhteen saattaa kaikki mielet

leikkoo kansakunnan kielet

huoranpennut nostaa katseen

sanaa viisaan lainatakseen

tuntematon mies on tuo

se ehkä meille onnen suo

repii rikkoo katkoo raajat

lahjan onnettomat saajat