Istu alas niin jutellaan vähän aikaa... Pitää näin yön kepeinä tunteina jotain saada pois harteilta. Kerran minulle yksi tärkeimmistä henkilöistä sanoi: "Sinun pitää vain olla oma itsesi ja näyttää se muille, näytä muille kuinka ihana ihminen olet." Istun monesti itsekseni miettien, että mitä minä tällä lauseella tai ajatuksella tekisin. Minä tiedän oman nimeni, mutten tiedä kuka olen.

Katsoin juuri elokuvan ASL-tautia sairastavasta naisesta ja tätä hoitavasta naisesta, monin verroin hyvä ja tunteikas elokuva, joka herätti minussa kasan haikeita tunteita. Minulla on hyvin jännä tapa aina katsoa jotain mikä saa tunteet jylläämään, sen jälkeen ikään kuin ohjata ne tunteet toisaalle. Käynnistän ikään kuin jotain sisälläni, koska en ilman apua siihen olotilaan pääse. Monesti katselen tuttujani, heidän toilailujaan netissä, heidän olemustaan ja olemassaoloaan ihmisenä, kaikki tämä ollen hiukan kateellinen. Minä pidän itseäni jokseenkin hemmetin tylsänä ihmisenä. Luen jonkin verran psykologisia tekstejä, filosofiaa, tiedettä yms. mutta pelkään tekeväni tätä en pelkästään siksi, että pidän siitä, vaan myös siitä syystä että se saa minut vaikuttamaan kiinnostavammalta henkilöltä. Jos minulla ei olisi kirjoittamisen taitoani, lievää kiinnostusta psykologiaan ja filosofiaan, en olisi mitään, olisin vain. Olisin aivan tajuttoman yksinkertainen eläjä joka makaa omassa yksiössään videopelejä pelaten, pakenee ajatuksiaan vanhempiensa luokse 25-vuotiaana.

Minulla on helvetin paha tapa ollu jo kauan aikaa. Minä pidän itseni kiireisenä. Teen mitä vain ettei minun tarvitsisi pysähtyä ja miettiä sitä kuinka paha olo minulla oikeasti on. Kuten olen miljoona kertaa sanonut, haluaisin vain ajan pysähtyvän, että kellot kautta valtakunnan hajoaisivat pirstaleiksi ja aika lakkaisi kulkemasta. Päivät ovat kuin sekuntiviisarin lyöntejä, viikot ovat se hetki kun huomaat että on yllättävän nopeaa taas tunti kulunut, kuukaudet tuntuvat kun pääsisit vasta liikkeelle iltapäivän ostoksillesi, ja vuosi on kuin yö joka yllättää olankohautuksella, joko se on jo noin myöhä? Parasta mennä nukkumaan.

Muuten menee hyvin, mutta pää meinaa välistä hajota. Ruuvit jotka nupistani löystyvät, rullaavat sohvan alle ja jäävät sinne, sillä olen laiska siivoamaan eikä sohvan alta tule koskaan pyyhittyä.

Kiitos kun jaksoit kuunnella, tule taas toistekin, oveni on aina auki mikäli halajat päättymätöntä tarinaa elämästä.