Kohta tulla jolkottaa ikänumero 28, sehän tarkoittaapi sitä, että enää pari vuotta kolmenkympin kriisiin. Tänne kirjoittelin viimeksi joulukuussa näköjään. Tilanne ei sinällään ole muuttunut, töissä olen, töitä teen. Sain vähän enemmänkin tunteja, olen siitä erittäinkin tyytyväinen. Saan nyt tienattua sen verran, ettei tarvitse jatkuvalla syötöllä olla työkkärin kanssa tekemisissä, voin niille niinsanotusti pitkät heittää, ja tehdä omia itsenäisiä päätöksiä talouden suhteen.

Ostin itselleni uuden sängyn, ihan moottoroidun sellaisen, ja olen siitä ostoksesta erittäin hyvilläni. Nyt saan säädellä kulmaa sängyssä, missä nukun, ja helpottaa selkäkipujani, jotka ovat viimeaikoina taas vaivanneet. Olen saanut itseni raahattua taas salille, ja tunnen pikkuhiljaa kuinka yöt muuttuvat helpommiksi, ja varsinkin aamut. Paino pysyy aikalailla samassa, pyrin vähentämään syömistäni ja taas saamaan liikuntaa alle, josko tämä tästä. Josko nyt ei lihottaisi kymmeniä kiloja ja sitten aloitettaisi monen vuoden kuuria jotta saisi itsensä inhimmilliseen kuntoon, ehkä nyt päästään sillä 10 kilolla, ja sitten laihdutaan alaspäin taas. Olen ajatellutkin, että olisi mukavaa jojolaihduttaa toisella tavalla kuin normaalisti, eli jojolaihdutushan on sitä, kun ihminen ensin laihduttaa, mutta sitten lihoo takaisin, mutta paino on JOKA KERTA hiukan suurempi kun se tulee takaisin. Eli nyt olisikin toisin päin, eli paino menisi aina vähän alemmaksi, ennen kuin repsahdus tulee. Noh, ideaali tilannehan olisi se, että saisi laihdutettua pysyvästi elämäntapamuutoksilla, mutta mitäpä timantteja sitä paskapellolle voi odottaa tipahtelevan. 

Joskin positiivinen ajattelutapa valtaa mieleni välillä, on silti aina semmoinen pieni "meh"-olotila päällä. Luntakin tulee niin maan pirusti näin maaliskuun kunniaksi, ettei toista.